sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mikä tekee sut onnelliseksi?


Sunnuntai vietetty onnellisuushuumassa virkaten mattoa. Luulin jo, että olen suvun musta lammas, kun en ollut vielä mattoa virkannut ja aloin epäilemään innostustani käsitöihin. Kaikki siskot jo sen teki ja äiti. Mutta sitten se iski. Aluksi siitä piti tulla vain kori, johon testailisin taas virkkaamista. Mutta ei sitä osannut lopettaa... :) Nyt minulla on matto. Melkein. Viimeinen kierros vähän kesken, koristereuna. Sisustuksesta on alkanut punainen väistyä ja valkoinen tulla tilalle. Auts... Mitähän on tapahtunut? Ja kuvasta huomaa, että olen alkanut käyttää pukeutumisessakin värejä. Sängynpeite ei sentään ole minun, siskoni huonetta lainaten. Voiko kaikki johtua rakastumisesta..?



Ensimmäistä kertaa elämässäni todella tiedän, miltä oikeasti tuntuu rakastaa toista ihmistä. Tältä sen kuuluu tuntua. Tältä sen kuuluu tuntua, kun ei tarvitse pelätä. Ei tarvitse pelätä, että toinen satuttaisi. Kun voi luottaa. Voi todella luottaa.  Tämä on todellakin ihan uusi tunne minulle. Olen onnellinen, kun voin huoletta sanoa mielipiteeni ja asenteeni, eikä se toinen ole lyttäämässä niitä. Uskokaa pois, kaiken sen jälkeen, mitä kaikkea mielipiteistäni ja uskostani on sanottu, se on minulle todella suurta. Todella, todella suurta.

 Jälkeenpäin vasta tajusin miten rankkaa se on, kun toinen on aina lyttäämässä ja nauramassa. Ja kun niitä ihmisiä riittää. En voi ymmärtää, miksei voi kunnioittaa toisen uskoa ja asenteita... En minäkään ole nauramassa niille, jotka eivät usko mihinkään tai eivät usko samoin kuin minä, tai niille, jotka eivät halua kunnioittaa yhtään luontoa tai haluavat vain saastuttaa sitä. Ne on ne kaksi asiaa, joita ihmiset eivät voi oikein ymmärtää minussa; usko ja "viherpiiperrys". Tai no, on niitä paljon enemmänkin, mutta nuo nyt yleensä tulevat esille. Vaikka en mielestäni ole niin "paha" niiden suhteen. Erilaisuutta ei vain hyväksytä. Mutta pitäisi ymmärtää se, että kaikki ihmiset on erilaisia, kukaan ei ole samanlainen mitä toinen. Mutta pidän asenteistani kiinni, ihan sama mitä muut siitä ajattelevat :)

4 kommenttia:

  1. Oon niin onnellinen sun puolesta! Sä seurustelet maailman parhaimman pojan/miehen kanssa, kenet tunnen. Te ootte kumpikin niin positiivisia, muita ajattelevia ja ihania persoonia, ja saitte mulle lisää syitä, miksi ystävänpäivä on hyvä päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me molemmat kiitämme :) Minullakin on nyt syy pitää ystävänpäivästä ^^

      Poista
  2. Eijjestas sun koira on samannäkönen ku meijän hauveli! Ihan sisaruksista menis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mistäs sitä ikuna tietää vaikka olisivatkin! :D

      Poista