Joskus täytyy lähteä, että voi palata takaisin.

Kuopion IKEA. Kävin siellä ensimmästä kertaa ja ei se pettymystä tuottanut. Vain lompakolle. Voi sitä valoisuutta ja valkeutta, mikä huoneessani tällä hetkellä vallitsee! Miten paljon uutta ilmettä voikaan tuoda uusi lipasto, matot, pehmot, taulu, purkit ja purnukat, astiat, paperit, liput ja laput... Ja vielä pitäisi asentaa seinätarra ja päällystää muutama kenkälaatikko. Siivoaminen ja sisustaminen on niin kivaa!

Lomaviikko on nyt menossa. Alkuloman olin Jyväskylässä Juhiksen luona ja tiistaina matkasin linja-autolla takaisin kotia. Keskiviikko meni siis IKEAssa ja tänään on tullut vain fiilisteltyä ja laitettua huonetta kuntoon. Tiistaina linkussa istuessa iski kauhea todellisuus vasten kasvoja; tekemättömät tehtävät. Miten huonoksi ihmisen muisti voikaan mennä! Yhden syksyn aikana. Ongelmallista, oikeasti! Lisäksi, kun aika on ihan kortilla (aamulla seitsemäksi linkkuun, illalla kahdeksan aikaan kotiin + läksyt, onneksi autokoulun teoriatunnit ovat nyt ohi ja aikataulu saattaa helpottaa) ei kauheasti jää aikaa mihinkään ylimääräiseen ja täytyy todella miettiä mikä on tärkeää ja mihin laittaa aikaa.

Jyväskylä. Miten kaunis voikaan olla kaupunki! Motivaatio koulun suhteen on taas ihan huipussaan, sillä sinne minä tahdon lukion jälkeen! Kirjoitukset lähenee, mutta minua ei pelota. Oikeastaan olen hetki hetkeltä luottavaisempi niiden suhteen. Tiedonjano on suuri.

PS: Ihmiset, jos haluatte seurata elämääni alati päivittyvien kuvien kautta, menkää Instagram sivulleni vasemmalta löytyvästä linkistä!

Mikä tekee sut onnelliseksi?

Sunnuntai vietetty onnellisuushuumassa virkaten mattoa. Luulin jo, että olen suvun musta lammas, kun en ollut vielä mattoa virkannut ja aloin epäilemään innostustani käsitöihin. Kaikki siskot jo sen teki ja äiti. Mutta sitten se iski. Aluksi siitä piti tulla vain kori, johon testailisin taas virkkaamista. Mutta ei sitä osannut lopettaa... :) Nyt minulla on matto. Melkein. Viimeinen kierros vähän kesken, koristereuna. Sisustuksesta on alkanut punainen väistyä ja valkoinen tulla tilalle. Auts... Mitähän on tapahtunut? Ja kuvasta huomaa, että olen alkanut käyttää pukeutumisessakin värejä. Sängynpeite ei sentään ole minun, siskoni huonetta lainaten. Voiko kaikki johtua rakastumisesta..?

Ensimmäistä kertaa elämässäni todella tiedän, miltä oikeasti tuntuu rakastaa toista ihmistä. Tältä sen kuuluu tuntua. Tältä sen kuuluu tuntua, kun ei tarvitse pelätä. Ei tarvitse pelätä, että toinen satuttaisi. Kun voi luottaa. Voi todella luottaa.  Tämä on todellakin ihan uusi tunne minulle. Olen onnellinen, kun voin huoletta sanoa mielipiteeni ja asenteeni, eikä se toinen ole lyttäämässä niitä. Uskokaa pois, kaiken sen jälkeen, mitä kaikkea mielipiteistäni ja uskostani on sanottu, se on minulle todella suurta. Todella, todella suurta.

 Jälkeenpäin vasta tajusin miten rankkaa se on, kun toinen on aina lyttäämässä ja nauramassa. Ja kun niitä ihmisiä riittää. En voi ymmärtää, miksei voi kunnioittaa toisen uskoa ja asenteita... En minäkään ole nauramassa niille, jotka eivät usko mihinkään tai eivät usko samoin kuin minä, tai niille, jotka eivät halua kunnioittaa yhtään luontoa tai haluavat vain saastuttaa sitä. Ne on ne kaksi asiaa, joita ihmiset eivät voi oikein ymmärtää minussa; usko ja "viherpiiperrys". Tai no, on niitä paljon enemmänkin, mutta nuo nyt yleensä tulevat esille. Vaikka en mielestäni ole niin "paha" niiden suhteen. Erilaisuutta ei vain hyväksytä. Mutta pitäisi ymmärtää se, että kaikki ihmiset on erilaisia, kukaan ei ole samanlainen mitä toinen. Mutta pidän asenteistani kiinni, ihan sama mitä muut siitä ajattelevat :)