Kohta viikko omillaan asumista.
Ehkä pidän täällä eniten rauhallisista illoista vilttiin kääriytyneenä teekupin kanssa. Tai sitten lyhyistä välimatkoista ja kaupungille kulkemisen helppoudesta. Ehkä siitä, miten helposti kissavihko on ostettavissa tai tämän ateljeen viereisestä luontopolusta.
Virkkuukoukku on hukassa. Ei löytynyt mistään, vaikka kuinka etsin.
Mattoa olisin virkannut, kuteet osottavat valmiina korissa. Vain se koukku puuttuu.
Kyllä, minä pidän tästä kaupungista ( suorastaan rakastan). Ei, minä en unohda kotia.
Kyllä, minä osaan raha-asiat. Ei, minä en laita rahaa turhuuksiin. (kissavihko ei ole turha!)
Kyllä, nukuin liian myöhään. Ei, en myöhästynyt koulusta.
Olen tähän mennessä muistanut kaiken tarpeellisen lähtiessä
Avaimet lompakko linkkikortti
Olen myös palannut tarkistamaan
Kyllä ne on nollilla, ei ole töpseliä seinässä.
Nähdään! Ei nähty kuitenkaan.
Tämä toistui kaksi kertaa.
Eksyminen ei pelota. Vain se, että löytääkö liian helposti perille, sillä silloin ei tule katsoneeksi uusiin paikkoihin.
Olen löytänytkin hienoja paikkoja. Edellä mainittu luontopolku ja portaat joenvarrella (tuli silloin myös tutustuttua Rasmus-koiravanhukseen). Seikkailijapuoli minussa haluaa löytää loputkin hienot paikat. Löytyisikö seikkailijakaveria, anyone?
Yksinolo ei ole vaikeaa, mutta liikaa ei halua olla yksin. Kun ei ole puhunut päiviin tuntuu hyvältä tervehtiä ja kiittää kassatyöntekijää. Mutta kun käy kaupungilla piipahtamassa väenpaljoudessa tuntuu yksinolo kummasti taas maistuvan.
Monia juttuja on vielä kokematta.
Sateen ropina kattoa ja ikkunaa vasten
Kynttiläillat (muista ostaa kynttilöitä)
Vierailijat
Pakkaset
...
