Henkiolento

Jokin puoli minusta ei kuole ikinä. Ei taukoile. Ei vedä välillä henkeä. Se porskuttaa eteenpäin jäätävällä voimalla ja pilkistää esiin kun sitä vähiten odottaa.(eli yöllä, kun yritän nukkua)

Se on se haaveilijapuoli minusta. Se joka näkee kaikessa mahdollisuuksia ja uusia tilaisuuksia. Hylätyissä esineissä jotain kaunista ja myrskyssä sen voiman. Se tunkee päähän jatkuvalla syötöllä uusia ideoita ja ajatuksia ja suunnittelee aina uutta projektia.

Välillä toivoo, että se olisi hiljaa ja rauhassa vähän aikaa. Vaikka öisin kun yritän nukkua. Ja se olisi saanut hiljentyä helmikuussa, kun makasin halvaantuneena leikkauksen jäljiltä sairaalavuoteessani.

Mutta toisaalta. Jos se olisi silloin hiljentynyt, en olisi nyt tässä. Makaisin edelleen siinä sängyssä.